Olemme ohjelmistoyritys, joka tekee mitä lupaa

Mistä olemme tulossa ja minne menossa.

Ohjelmistoyritys Hurja sai alkunsa vahvasta palosta yrittämiseen ja siihen, että asiat haluttiin tehdä omalla tavalla. Vuonna 2007 kolme IT-insinööriä Petteri, Vili ja Jarno päättivät opintojen jälkeen lähteä kulkemaan omaa polkuaan ja loihtia maailmaan verkkopalveluita, jotka vastaisivat yritysten tarpeeseen digitalisoituvassa maailmassa.

Ensimmäiset vuodet yrittäjät työllistivät itsensä ja kasvattivat yritystään – Petteri koodasi, Vili toimi AD:nä ja Jarno myynnissä. Nykyisin Hurjan ytimessä ovat ohjelmistokehityspalvelut ja yritys on kasvanut kolmen IT-insinöörin ideasta reilu parikymmentä henkilöä työllistäväksi ohjelmistotaloksi.

Ota yhteyttä

Asiakaslähtöisesti hallittua kasvua hakien

Hurjan toiminta on alusta lähtien rakentunut asiakaslähtöisesti, hallittua kasvua hakien ja hyvin suunniteltu kasvu on yrityksen päämääränä edelleen. Voimmekin ylpeänä sanoa, että Hurja Solutions Oy:n vuonna 2007 alkanut matka vain jatkuu positiivissa merkeissä. Toteutimme Hurjalla vuoden 2022 aikana lukuisia muutoksia sekä yritysrakenteessa että toiminnassa. 

Keväällä 2022 toteutettiin muun muassa liiketoimintasiirto emoyhtiöstä tytäryhtiöön (Hurja Solutions Oy), joka jatkaa ohjelmistokehitykseen liittyvää operatiivista liiketoimintaa emoyhtiön (Hurja Holdings Oy) keskittyessä hallinnollisten palveluiden tuottamiseen sekä sijoitustoimintaan.

Vuonna 2022 toteutimme Hurjan historiassa myös merkittävän virstanpylvään, suunnatun osakeannin, joka toi viisi uutta osakasta joukkoomme. Nämä uudet osakkaat ovat kokeneita ja ansioituneita työntekijöitä, joiden taustalla on pitkäaikainen panos Hurjan menestykseen. Osakeannin myötä he omistavat nyt yhteensä 10 prosenttia operatiivisen yhtiömme osakekannasta. Hurja Solutions Oy:n perustajaosakkaat, Petteri Karppinen, Vili Härkönen ja Jarno Airaksinen, omistavat tällä hetkellä yhteensä 90 prosenttia yrityksestä.

Strategia, missio ja visio

Kaikki nämä toimenpiteet on suunnattu vahvistamaan ja edistämään Hurjan strategiaa, jonka keskiössä on yrityksen kannattava kasvu. Olemme ohjelmistoyritys, joka pyrkii olemaan vahva ja menestyvä pitkällä aikavälillä. Me Hurjalla haluamme tarjota työntekijöillemme mahdollisuuden kehittyä ja luoda pitkäaikaisia urapolkuja, jotka vastaavat jokaisen yksilön omia tavoitteita. Tavoitteenamme on, että meillä on sitoutuneita ja osaavia työntekijöitä, jotka haluavat kehittää itseään, auttaa muita kasvamaan ja samalla rakentaa Hurjan menestystarinaa.

Teemme Hurjalla jatkuvasti töitä yrityksen kehittämiseksi ja tästä syystä aloitimme vuonna 2022 vastuullisuustyön Purpose2030TM -projektilla, jossa terävöitimme Hurjan arvot, mission ja vision sekä otimme vastuullisuuden vahvemmin osaksi Hurjan strategiaa. Hurjan visio päivitettiin muotoon: Merkityksellistä koodia muuttuvan maailman vaatimuksiin ja missio muotoon: Luomme etumatkaa muuttuvassa maailmassa.

Hurjan visio sisältää vastuullisuuden käsitteen ja tarkoittaa, että me Hurjalla pyrimme työn merkityksellisyyteen jokaisen työntekijän kohdalla sekä siihen, että myös koodaamme positiivista muutosta maailmaan. Teemme koodia, jolla on merkitystä nyt ja huomenna. Meille missio on yhtä kuin yrityksen purpose, eli koko toimintamme merkitys. Meidän tehtävänämme on luoda etumatkaa asiakkaillemme muuttuvassa maailmassa. Lue lisää vastuullisuuden toteutumisesta Hurjalla!

Ota yhteyttä

Hurjan arvot

Joukkuehenki

Teemme töitä yhtenä joukkueena. Autamme toisiamme, jaamme haasteet sekä onnistumiset oppiaksemme.
Kunnioitamme toisiamme ja huolehdimme kukin omalta osaltamme työviihtyvyydestä.

Uskomme, että hyvä työilmapiiri heijastuu myös asiakkaalle.

Jatkuva kehittyminen

Meillä on hurjasti erilaista osaamista, mitä myös kehitämme jatkuvasti.
Seuraamme ja omaksumme uusia teknologioita ja menetelmiä, jotta voimme tarjota asiakkaille aidosti moderneja ratkaisuja.

Arvostamme yksilöllisiä eroja ja teemme töitä tasa-arvon edistämiseksi.

Ammattiylpeys

Teemme hurjan nättiä koodia, josta sekä me, että asiakkaamme voivat olla ylpeitä. Me kartamme purkkaviritelmiä.

Kaiken keskiössä on laatu ja olemme siitä ylpeitä. Meillä on taitoa ja näkemystä luoda kestävää ja merkityksellistä koodia muuttuvan maailman vaatimuksiin.

Vastuullisuus

Vastuullisuus tarkoittaa meille merkityksellisyyttä ja avoimuutta. Toimimme arvojemme pohjalta avoimesti, suoraselkäisesti ja ratkaisukeskeisesti.

Vaalimme turvallista työympäristöä, jossa jokainen voi kokea merkityksellisyyttä: olla oma itsensä ja tuoda näkemyksiään julki. Etsimme myös aktiivisesti keinoja laajentaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta.