Hurja Solutions Oy laajentaa omistuspohjaansa

Julkaistu 27.9.2022 | Päivitetty 4.11.2022

Hurja Solutions Oy toteutti elo-syyskuun vaihteessa suunnatun osakeannin, jonka pohjalta yhtiö on saanut viisi uutta osakasta yhtiön omista työntekijöistä.

Uusilla osakkailla on takanaan Hurjan mittakaavassa pitkät ja ansiokkaat työurat. Osakeannin jälkeen he omistavat yhteensä 10 prosenttia operatiivisen yhtiön osakekannasta. Perustajaosakkaat Vili Härkönen, Jarno Airaksinen ja Petteri Karppinen jakavat jatkossa 90 prosenttia Hurja Solutions Oy:n osakekannasta.

Työntekijät ovat avain kasvuun

Hurja Solutions Oy:n yksi strategisista valinnoista on olla paras työpaikka työntekijöilleen, jonka Hurjalla uskotaan olevan avain kasvuun.

Yrityksessä on viimeisen vuoden aikana toteutettu lukuisia muutoksia sekä yritysrakenteessa että toiminnassa. Vuoden aikana on luotu tavoitteita tukeva konsernirakenne, ajettu alas omaa tuotekehitystä ja panostettu muihin tulevaisuuden kannalta tärkeisiin kiintopisteisiin. Keskittyminen ydintekemiseen eli asiakasprojektien ohjelmistokehitykseen on paras keino vahvistaa Hurjaa. Talon sisäisellä osaamisella mahdollistetaan sekä oma että asiakkaiden menestyminen. Tätä tukee myös historiallinen päätös laajentaa Hurjan omistuspohjaa.

Kaikkien tehtyjen toimenpiteiden tavoitteena on edistää Hurjan strategian mukaisesti yrityksen kannattavaa kasvua.

Hurja on ohjelmistotalo, joka haluaa olla vahva ja elinvoimainen. Haluamme Hurjalla tarjota työntekijöille kehittymismahdollisuuksia sekä pitkiä työuria, joissa urapolku on jokaisen kohdalla oman näköinen. Haluamme myös, että meillä on sitoutuneita, osaavia työntekijöitä, jotka haluavat kehittää itseään, auttaa muita kehittymään sekä kehittää myös firmaa. Osaamisen säilyttäminen talossa onkin kriittisen tärkeää tulevaisuuden kannalta. Toteutettu osakeanti on Hurjan historian ensimmäinen, mutta ei välttämättä viimeinen. Se, että yrityksen ydin vahvistuu, tarkoittaa sitä, että koko yritys on vahvempi nyt ja tulevaisuudessa.” -Vili Härkönen

Lisätietoja: Vili Härkönen, CEO, 044 0653 700, vili.harkonen@hurja.fi


Hurja on kuopiolainen ohjelmistotalo, jossa suhtaudutaan tekemiseen ammattitaitoisella otteella ja sopivan rennolla meiningillä. Tiimissämme on jo yli kaksikymmentä alaan intohimoisesti suhtautuvaa ammattilaista. Toteutamme asiakkaidemme kilpailukykyä tehostavia ohjelmistokehityksen palveluita, muuttuvan maailman tarpeisiin.

Rakennamme verkkopalveluita, räätälöityjä ohjelmistoja, mobiiliapplikaatiota sekä lisätyn todellisuuden (AR) -sovelluksia ratkaisuhakuisella asenteella ja väkevällä ammattitaidolla. Visiomme on tuoda huippuosaamisella ratkaisut maailmanluokan menestykseen. Kuopiosta käsin palvelemme ympäri Suomen asiakkaitamme, joille vahvan osaamisemme ja oman jatkuvan kehityksemme myötä voimme toimia parhaana mahdollisena kumppanina.

Jätä yhteydenottopyyntö

    Käsittelemme tietojasi tietosuojaselosteessa kuvatulla tavalla.